varatuomari Pekka Paavola

90-vuotisjuhlan kuvia

Hyvät naiset ja herrat, arvoisa juhlaväki.

Vuonna 1921 Tampere oli pieni kaupunki, asukkaita oli vain noin 56.000. Kaupunki oli kuitenkin vireä teollisuuspaikkakunta, joka toipui vuoden 1918 verisistä tapahtumista. Kieltolaki kuritti yhtä lailla entisiä punaisia kuin valkoisiakin. Kaupungissa ilmestyi useampia sanomalehtiä, niistä suurimpina Aamulehti ja Kansan Lehti. 

Ei ihme, että lehtien toimittajien keskuudessa tunnettiin tarvetta perustaa oma, paikallinen yhdistys yhdyssiteeksi samassa ammatissa työskentelevien välille. Perimäteidon mukaan asiaa valmisteltiin Kylpylaitos Löylyn tiloissa kenties muutaman punssinkin kera. Löylyn tontilla Kyttälässä olleet puurakennukset paloivat talvisodassa, mutta kivinen kylpylaitos säilyi entisellään viime vuoteen saakka, jolloin se purettiin uuden toimistorakennuksen tieltä. Näin lähellä historia on meitä Tampereella.

Tilanne lehtien kohdalla säilyi suurin piirtein muuttumattomana sotien jälkeisiin aikoihin saakka. Niillä oli kaikilla oma puoluepoliittinen leimansa. Se oli samalla kertaa niiden heikkous ja vahvuus. 1960-luvun lopulla taloudellinen tilanne alkoi käydän Kansan Lehden kohdalla kriittiseksi. Ensimmäisenä apuna tilanteeseen alettiin keskustella lehden ilmestymiskertojen vähneetämisestä viiteen kertaan viikossa.

Vaikka Kansan Lehden palveluksessa olleiden henkilöiden määrä ei ollut suuri, työn väheneminen oli monille vakava paikka, koska uudesta työpaikasta ei ollut mitään tietoa. Samalla kun toimituksen työt vähenivät, loppuivat ne myös yhtiön kirjapainosta.

Tilanne pysyi jotenkin hallinnassa niin kauan kuin lehden päätoimittajana oli Poika Tuominen. Hänen auktoriteettinsa riitti estämään lopullisia päätöksiä. Lisäksi hän oli diplomaatti, joka osasi aina tarvittaessa väistää. Hänen seuraajallaan Vilho Halmeella ei näitä avuja ollut. Halme oli aktiivinen kunnallispoliitikko, joka oli paitsi kaupunginvaltuuston myös -hallituksen jäsen. Kaupunginjohtaja Erkki Lindfors puolestaan oli Tampereen Työväenkirjapaino Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Tämän vuoksi melkein viikottain ennen kaupunginhallituksen kokousta pidetyssä SDP:n hallitusryhmän kokouksessa keskusteltiin myös Kansan Lehden tilanteesta. Eräänä maanantaina Lindfors ilmoitti ryhmäkokouksessa, että asia on selvä, Kansan Lehti alkaa seuraavan kuukauden alusta lukien ilmestyä vain viisi kertaa viikossa.

Halme ilmoitti, että jos niin tehdään, hän eroaa päätoimittajan tehtävästä. Lindfors meni huoneen ovelle ja käski aulassa päivystävää ylivahtimestari Eino Järvelää tuomaan kynän ja paperia, jotta päätoimittaja saa kirjoittaa eroanomuksensa. Järvelä toi tarvikkeet. Halme kirjoitti eroanomuksensa posket punottaen. Paperi kyllä myöhemmin revittiin, mutta Kansan Lehti muuttui viisipäiväiseksi eikä Halme enää koskaan puhunut mitään irtisanoutumisesta.

Tilanne koettiin raskaana Tampereella, koska Kansan Lehti oli yhdessä kotkalaisen Eteenpäin kanssa selvä SDP:n kakkoslehti. Olen myöhemmin seurannut joitain 3-päiväisiä lehtiä, joilla näyttää menevän ihan hyvin. Sellainen on esimerkiksi Uudenkaupungin Sanomat. Tosin sen omistaa nykyisin Turun Sanomat. Tärkeintä kuitenkin on, että lehti on sopeutunut rooliinsa. Sitä voisi nimittää vaikka moderniksi kotiseutulehdeksi. Urheiluosasto siinä on kyllä melko laaja ja kertoo nimenomaan koripallosta, koska kaupungin parhaiten pärjäävä urheilujoukkue Kori-Hait pelaa koripalloa.

Tampereen kaupungin kunnallishallintoa hoiti viime pormestarinvaaleihin saakka ns. aseveliakseli eli Kokoomuksen ja SDP:n yhteenlittymä. Oli selvää, että tämä asetelma heijastui kaupungin tiedotustoimintaan, ei niin, etteikö kaikille tiedotusvälineille olisi toimitettu sama kirjallinen materiaali. Aseveliakselin lehtien tomittajilla oli parempi mahdollisuus seurata asioiden valmistelua kuin vaikkapa kommunistisen Hämeen Yhteistyön toimittajilla.

Kyseessä olevat lehdet olivat Aamulehti ja Kansan Lehti. Niillä kummallakin oli kunnallistuoimittaja, joka hoiti tehtävää monia vuosia. Viimeiset vielä 1970-luvulla palvelleet henkilöt olivat Matti Arjanne ja Arvi Laakso. Heillä oli oikeus ja oikeastaan velvollisuuskin olla läsnä kaupunginvaltuuston ryhmäkokouksissa ja kuunnella niissä käytyä keskustelua. Samanlainen läsnäolo-oikeus heillä oli kuitenkin myös viikottaisissa kaupunginhallituksen ryhmäkokouksissa.

Tilanne edellytti tietysti täydellistä molemmminpuolista luottamusta. Mutta sellainen löytyi aina. Toimittajat ja heidän lehtensä hyötyivät tietysti eniten tilanteesta, mutta kyllä siitä oli hyötyä kaupungillekin. Vuosia, osin vuosikymmeniäkin kunnallishallintoa läheltä seuranneet toimittajat tunsivat automaattisesti asiayhteydet, taustat. He olivat käveleviä tietopankkeja. Vähitellen tällaista luottamuksellista suhdetta tiedotusvälineeseen alettiin kaupngilla karsastaa ja niin systeemi loppui.

Vaikka Kansan Uutisten Mauri Sirnö ja Hämeen Yhteistyön Taisto Harra voivat käydä omien ryhmiensä kokouksissa, oli heidän niissä saamansa tietomäärä paljon pienempi kuin aseveliakselin ryhmissä olleilla. Harran ja Sirnön kunniaksi on sanottava, että jos heidän kanssaan keskusteli, he eivät koskaan pyrkineet puukottamaan.

Tampere on varsin monipuolinen mediakaupunki. Suomalaisista toimittajista valtaosa on saanut koulutuksensa täällä. Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tiedotusopin laitos on tunnettu ympäri Suomen ja sen ulkopuolellakin. Myös sähköisellä viestinnällä on täällä pitkät perinteet. Erityisesti näin on asianlaita television kohdalla. Täällä on tehty vuosien mittaan paljon työtä TV:n toimintaedellytysten luomiseksi ja parantamiseksi.

Tällä hetkellä Tampereella ei ole isoja aikakauslehtikustantamoja. 1990-luvun alkuun saakka Tampere oli maan kolmanneksi suurimman aikakauslehtitalon eli Lehtimiehet Oy:n kotipaikka. Suurin osa toimittajista kyllä työskenteli Helsingissä. Levikkiluvut sen sijaan olivat Tampereen puolella. Kiinteistö, jossa Lehtimiehet Tampereella toimi, oli muuten entinen Kansan Lehden talo, joten perinteitä sillä oli lehtialalla. Olisi kyllä saattanut käydä niinkin, että Aamulehti olisi ostanut Lehtimiehet Oy:n ja jatkaisi Tampereella edelleen yhtiön toimintaa.

Urpo Lahtinen pyysi minua 1985 siirtymään Lehtimiehet Oy:hyn toimitusjohtajaksi. Kuten on tiedossa, on minä otin tarjouksen vastaan. Tämä ei miellyttänyt yhtiän toista suurta osakasta, Matti Lahtista. Koska Urpo Lahtinen omisti yhtiöstä noin kaksi kolmasosaa ja Matti vain yhden kolmasosan. Matti Lahtinen erosi kokonaan yhtiön palveluksesta. Muutamaan kuukauteen emme yhtiössä kuulleet hänestä mitään.

Minulla oli niinä vuosina tapana tehdä viiden miehen porukalla kesäkuun alussa moottorivenematka Suomen suurilla järvillä tai rannikkovesillä. Seuraavana keväänä olimme Pohjanlahdella Ruotsin rannikolla. Joukossamme oli mm. Aamulehden silloinen toimitusjohtaja Pentti Parkkola. Sain yhtäkkkiä puhelun Tampereelta, Lehtimiehistä. Siitä selvisi, että Timo Laatunen oli hetki sitten käynyt kertomassa Urpo Lahtiselle, että Aamulehti oli ostanut Matti Lahtiseltä tämän omistama Lehtimiesten osakkeet 34 miljoonalla markalla. Parkkola ei ollut maininnu minulle mitään kaupasta.

Minulle jäi sellainen käsitys, että kaupanteko oli tietoisesti ajoitettu ajaksi, jolloin minun tiedettiin olevan poissa Tampereelta. Minä hankkiuduin mahdollisimman nopeasti Arlandaan ja sieltä Tampereelle. Täällä tapasin hermostuneen joukon Lahtisia, jotka eivät halunneet, että Lehtimiesten osakkeita joutuisi Aamulehden käviin ja jotka olivat melko varmoja, että jos Aamulehti saisi Matti Lahtisen osakkeet itselleen, se vähän ajan kuluttua saisi hankittua koko osakekannan itselleen.

Onneksi Lehtimiehet Oy:n yhtiöjärjestyksessä oli lunastuspykälä. Piti vain pikaisesti hankkia rahat lunastushinnan maksamiseen. Se ei tuottanut vaikeuksia, koska Lehtimiehillä oli kyllä vakuuksia lainan vakuudeksi. Asia tuli nopeasti hoidetuksi ja Aamulehti toi Matti Lahtisen osakkeet takaisin Lehtimiehiin. En tiedä varmuudella, millainen suunnitelma Aamulehdellä oli Lehtimiesten varalta. Pidän kuitenkin todennäköisenä, että lehti olisi aloittanut oman aikakauslehtikustannustoiminnan niin kuin Sanoma-konserni muutamia vuosia aikaisemmin. Aamulehdellä olisi kuitenkin ollut paljon Sanomia parempi lähtökohta, kun sillä olisi ollut jo omistuksessaan useamman hyvin menneen lehden julkaisuoikeudet.

Sähköinen media on viime aikoina kiihtyvällä vauhdilla valloittanut alaa sanomalehdiltä. Tämä kehitys jatkunee edelleen. En kuitenkaan usko, että kirjoitettu sana koskaan katoaisi kokonaan, niin monia etuja painetulla lehdellä on sähköiseen lukulaitteeseen verrattuna. Toimittajan työtä ajatellen täytyy myös muistaa, ettei sähköisessäkään muodossa oleva informaatio itsestään synny. Toimittajille tulevaisuudessa asetettavat vaatimukset kyllä varmasti kasvavat. Ainakin kokonaisuuksien, taustojen ja historian tuntemista vaaditaan entistä enemmän.

Siksi on mielestäni huolestuttavaa, että toimittajien työjärjestelyt entistä enemmän tehdään siten, että esimerkiksi edellä mainitsemani kaltaisia kunnallistoimittajia on eri aloilla entistä vähemmän. Voidaan jopa puhua pätkätoimittajista.

Toinen mielestäni väärä suuntaus on, että toimittajan nimi jutun yhteydessä ei enäää takaa sitä, että juttu todella vastaisi hänen näkemystään asiasta. Esimiestaholta voivaan antaa ja annetaan toimittajaa sitovia ohjeita jutun tekemisestä. Ja toimittajaparkaa ei yhtään auta, vaikka hän ennen jutun julkaisemista informoisi esimiestensä esimiehiä asiasta. On palattu takaisin puoluepoliittisten lehtien toimintatyyliin. Valitettavaa, mutta sellaista maailma on Eskoseni.